Ihana kevät! Vai onko…?

Aurinko paistaa ja räystäät tippuu. Yöllä reilusti pakkasta. Se olisi rinneyrittäjän näkökulmasta ihanne kevät. Mutta kuten tiedämme, aina ei mene kuten Strömsössä..

Sää on tämän paletin haastavin palikka, johon emme voi vaikuttaa. Mutta siihen voimme, kuinka tulemme toimeen sään kanssa niin, että kausi jatkuu hyvissä ja turvallisissa olosuhteissa pääsiäiseen saakka. Vaikkakin se vaatii välillä kipeitäkin päätöksiä.

Päätökset pohjautuvat aina tarkkaan harkintaa ja monen asian huomioon ottamiseen. Tänä keväänä näitä tilanteita on ollut useita ja asiakkaan näkövinkkelistä niitä voi välillä olla vaikea ymmärtää. On nimittäin helppo verrata muutaman sadan kilometrin päässä oleviin keskuksiin tai muistella edellistä kautta, kuinka silloin oli sitä ja tätä. Talvet eivät kuitenkaan ole veljiä keskenään eivätkä keskukset vertailtavissa, eivät edes vaikka sijaitsisivat samassa tunturissa.

Aloitimme lumettamisen syksyllä isolla riskillä. Sähkön hinta oli tapissa ja maa ei ollut routinut kunnolla. Aloitimme kuitenkin, sillä halusin, että kausi alkaa hyvissä ajoin ennen joulua. Koin sen velvollisuudeksemme kausikortin ostaneita kohtaan. Harmiksemme lumetusjakso jäi tuolloin lyhyeksi, mutta saimme kuitenkin avattua 10.12.2022, joka niissä olosuhteissa oli pienoinen ihme.

Lumetusolosuhteet eivät tänä talvena ole olleet missään vaiheessa hyvät, vaan talvi tehtiin väkisin. Tämä näkyy mm. siinä, ettei lunta ole niin paljoa, kuin olisimme halunneet sitä saada tehdyksi. Tästä syystä mm. parkit eivät olleet sellaiset kuin olimme suunnitelleet. Lisäksi sahaava keli lähes koko kauden ajan on tehnyt rinteen ylläpidon erittäin haastavaksi ja työlääksi. Ja pitkin kautta on ollut useampikin hetki, kun olemme joutuneet miettimään, voidaanko rinnettä ylipäänsä avata. Onneksi näin ei ole jouduttu tekemään kuin aivan alkukaudesta ja nyt.

Sulkemispäätöksen taustalla on aina monta syytä sekä kokonaisharkinta, joka peilautuu myös sääennusteeseen. Nyt tänä keväänä vettä on satanut todella runsaasti ja se on mennyt täysin lumen läpi. Vesi solisee lumen alla. Pikkupakkanen ei enää koveta rinnettä läpeensä kovaksi eli se kovettuu lähinnä vain pinnasta. Vaarana on, että se pettää rinnekoneen alla ja lumi lähtee laattana liikkeelle.

Nyt sääennusteissa alkuviikolle luvattu runsas lumisade on näin maaliskuussa harvinaista herkkua sekä balsamia vesisateiden aiheuttamille haavoille, etenkin kun lunta on rinteessä paikoin vain 3cm. Keväinen sanonta ”uusi lumi on vanhan surma” pitää varsin usein paikkansa ja jottei näin kävisi, pyrimme ajamaan uuden lumen kiinni rinteen pintaan aina optimaaliseen hetkeen. Tästä syystä olemme tällä viikolla kiinni alkuviikon päivät, jotta pääsemme työstämään rinnettä sääolosuhteiden mukaan.

Ymmärrän, että etenkin junioreita sulkemispäätös harmittaa, kauden lähestyessä loppuaan. Tällä kaikella pyritään kuitenkin vain ja ainoastaan siihen, että kausi ylipäätään jatkuu 9.4. saakka. Ja meille tyypilliseen tapaan niin hyvissä olosuhteissa kuin se vaan on mahdollista. Sillä Tornimäen ankkurin varteen hypätessäni lupasin niin teille asiakkaille kuin itselleni, että meillä rinteet ovat aina hyvässä kunnossa. Ja sen lupauksen takana olen edelleenkin. Vaikkakin se välillä vaatii tällaisia kipeitäkin päätöksiä.

Onnekseni olen saanut ympärilleni erittäin joustavan henkilökunnan, joka elää kanssani hetkessä ja on valmis nopeisiinkin liikkeisiin. Tämä mahdollistaa sen, että pystymme reagoimaan muuttuneisiin tilanteisiin ketterästi ja myös toisin päin, avaamalla ennakkotiedoista poiketen jo aiemmin, mikäli olosuhde sen sallii. Toivottavasti nytkin näin! Joten seuraa ilmoitteluamme somessa sekä täällä nettisivuillamme.

Kiitos ymmärryksestänne.
Heidi

HupiAfterit la 25.3. klo 14

Lauantaina 25.3. kuppilassa raikaa klo 14 alkaen, kun Kapa Montonen laittaa monokansan jalan vipattamaan!

Luvassa rock-, pop- ja bluesmusiikin klassikoita, kitarainstrumentaalien helmiä sekä Kapan omia levytyskappaleita.

Kurvaa siis kuppilaan laskujen lomassa tai tule ihan asioikseen!
Sillä nämä on AFTERIT, joita et halua missata 🙂

TO ja PE 23.-24.3. SULJETTU

Viimeisten vuorokausien sateet ovat syöneet paljon lunta. Sahaava keli tekee rinteen ylläpidon erittäin haastavaksi ja pehmennyt rinne pettää paikoin rinnekoneen alla. Joten sääolosuhteista johtuen portit pysyvät kiinni to-pe 23.-24.3.

Avaamme jälleen lauantaina 25.3. normaaliin tapaan klo 10!

10 -tiistai 21.3.2023

Torniksen 10 – T I I S T A I !!

Hissilippu 10€ (+8€ KeyCard, jos sellaista ei vielä ole)
Välineet 10€

Samalla rahalla vaikka koko ilta tai tule vaan tunniksi. Pääasia, että tulet!
Sama hupsun halpa hinta 🤩

Avoinna ollaan 15.30-19.30

Nähdään mäellä.

YÖMÄKI pe 17.3.2023 !

Odotettu uusinta, perjantain spesiaali YÖMÄKI tulee taas!

Musat soi, rinteet mintissä, kuppilasta herkut ja sitä rataa 🙂

Yömäki lippu (17-23)
35€ -aikuiset
33€ -nuoriso 12-16v
31€ -lapset 5-11v

Muut liput normihinnaston mukaan.
Ja kausarilla tietty!

Nähdään mäellä.

Pitkä torstai!

Torstaina 9.3. pyöräytämme hissit päälle jo klo 12 ja avoinna olemme tuttuun tapaan klo 19.30 saakka.

Nähdään mäellä.

Ihanat naiset mäellä!

Ihanien naisten kunniaksi, keskiviikkona 8.3.

👯‍♀️ Hissiliput kahdelle ihaNAISELLE yhden tiketin hinnalla!

🏂 Ladyt laudalle -lumilautakurssi klo 17.30-19
⛷️ Ladyt suksille -kurssi klo 17.30-19
👉🏻 Kurssimaksu molemmissa kurssissa vain 40€, sisältäen välineet & hissinousut! 🤩

Ilmoittautumiset:
📧 info@tornimaki.fi tai ☎️ 040 358 6900

Avoinna ollaan 15.30-19.30.

Hupikasta naisten päivää!
Nähdään mäellä.

Koska palautteenne on meille tärkeä…

HupiSki on Tornimäen kapulan varressa nyt kolmatta kauttaan.
Teemme tätä suurella sydämellä, pitkälti omasta rakkaudesta lajiin.

Nyt kiinnostaisi kuulla, miten olemme mielestäsi onnistuneet?
Käy antamassa arvokas palautteesi oheisen linkin kautta. Halutessasi voit samalla osallistua HupiSki -hupparin arvontaan.

Kiitos kaunis.

https://forms.gle/Uubv3EHN3h8ThvaD7

Hupikasta hiihtolomaa!

Hiihtolomaviikoilla (vko:t 8 ja 9) olemme auki laajennetuilla aukioloajoilla ja hiihtokoulun tarjontakin on tällöin runsaimmillaan! Kurkkaa kurssit https://tornimaki.fi/hiihtokoulu/

Avoinna ollaan
MA-PE klo 11-19
LA-SU klo 10-17

Nähdään mäellä.

Ystävänpäivä on joka päivä :)

Meillä ystävänpäivää ja ystävyyttä juhlitaan koko viikko 6!

Ystävänpäivänä ti 14.2. kaksi iltalippua yhden hinnalla!
Keskiviikkona 15.2. kaikki laskettelulasit -15%, kausikortilla -20%
Torstaina 16.2. pitkä torstai = avoinna ollaan 10-19.30
Perjantaina 17.2. LumilautaSessarit klo 17.30-19
Lauantaina 18.2. MLL Talvirieha
La – su 18. – 19.2. Werneri-kurssit

Hupikasta viikkoa! Ja…
Nähdään mäellä.

Välineiden vuokraus

Katso lisää