Heipä hei, ihanat asiakkaamme 🩷 Täällä ollaan taas!
Kesän ja syksyn ajan portit ovat pysyneet kiinni, mutta niiden takana ei todellakaan ole pyöritelty peukaloita. Tulevaa laskukautta varten on paiskittu hommia välillä isolla koneella, välillä jakoavaimella ja välillä ihan sillä tutulla ”mitäs seuraavaksi?” -asenteella. 😅
Isoin urakka on ollut lumetuslinjaston uudistus part 2. Viime vuonna aloitettu työ saatiin nyt päätökseen, kun loputkin linjastosta uusittiin. Linjasto alkoi olla jo sen verran iäkäs, että uusiminen oli tärkeää sekä lumetuksen varmuuden että tulevien kausien kannalta. Nyt lunta päästään tekemään entistä varmemmin ja tehokkaammin heti, kun pakkanen vaan antaa myöten. ❄️
Samaan syssyyn peruskorjattiin myös pumppaamo ja kaivo. Pumppaamo on lumetuksen kannalta aivan keskeinen palanen, hiihtokeskuksen sydän, joten sen päivittäminen oli tärkeä osa kokonaisuutta. Kun linjasto ja pumppaamo ovat kunnossa, meillä on paremmat eväät onnistuneeseen lumetukseen ja koko kauden käynnistämiseen.
Oma iso urakkansa on ollut myös ankkurihissin vaijerin vaihto ja pleissaus. Käytännössä vanha vaijeri vaihdettiin uuteen, ja sen päät liitettiin eli pleissattiin yhteen niin, että vaijerista muodostui yhtenäinen, kestävä lenkki. Homma vaatii tarkkuutta ja ammattitaitoa, sillä oikein tehty liitos on hissin turvallisen ja toimintavarman käytön kannalta kaiken A ja O. Teille käyttäjille tämä näkyy tasaisempana ja varmempana hissikyytinä sekä pienempänä riskinä yllättäville käyttökatkoille. Vaijeri ei silti pärjää ilman huolenpitoa, vaan sen kuntoa, kireyttä ja pleissauskohtaa seurataan jatkossakin tarkasti.
Eikä to do -lista toki tähänkään loppunut. Kaivinkone on myllännyt pitkin rinnealueita ja muotoillut rinteiden profiileista entistä toimivampia. Kun pohjat ovat tasaisemmat ja muodot kohdillaan, lumen levittäminen käy tehokkaammin ja tasaisemmin. Samalla rinteiden ylläpito helpottuu kauden aikana: kun pohjat ovat kunnossa, tampparilla tehtävä työ sujuu paremmin ja rinteen hyvä kunto on helpompi säilyttää vaihtelevissa olosuhteissa. Omenan ison hyppyrin läheltä vaihdettiin lisäksi neljä valaisinta. Uusi valaistus auttaa hahmottamaan hyppyrin muodot, alastulon ja ympäröivän rinnealueen paremmin päivän hämärtyessä. Kaikki tämä näkyy lopulta teille laskijoille entistä sujuvampana ja nautittavampana laskukokemuksena. ✌️
Näiden isompien urakoiden lisäksi on hoidettu kaikki normaalit hissien ja kaluston huollot ja korjaukset – ja tietysti se miljoona muuta ”pientä juttua”, joita ilman kausi ei käynnistyisi. Palanen kerrallaan mennään siis eteenpäin! 🔧
Nyt ei sitten muuta kuin toivotaan, että syksy kääntyy pian kylmempään suuntaan, maa ja Saimaan vesi viilenevät ja marraskuussa päästään tositoimiin lumentekohommissa. Sormet ristiin ja pakkastanssit käyntiin! 🤞
//Heidi


