Alppihiihdon tai lumilautailun ohjaajaksi!

Hiihtokoulu toiminta on lähellä sydäntämme ja hiihtokoulu tärkeä palvelu rinnekeskuksessa. Ensimmäinen kautemme Tornimäen kapulan varressa osoitti, että kysyntää on, mutta ammattitaitoisia ohjaajia ei riittävästi. Tästä syystä järjestimme ensimmäisen Suomen Hiihdonopettajat ry:n alppihiihdonohjaajakurssin tammikuussa 2021, yhdessä Suomen Nuoriso-opiston kanssa.


Kurssi sai loistavan vastaanoton ja saimme riveihimme uusia, innokkaita opettajia. Tarvitsemme heitä kuitenkin koko ajan lisää ja nyt myös lumilautailun puolelle!


Alppihiihdon- ja lumilautailun ohjaajakurssit Tornimäellä tammikuussa 2022

Kahtena pidennettynä viikonloppuna (6. – 9.1. & 13. – 16.1.) järjestettävät kurssit antavat sinulle pätevyyden toimia laskettelun tai lumilautailun ohjaajana hiihtokeskuksissa. Suomessa hiihdonopettajien kysyntä on kova, joten työllistymismahdollisuudet ovat erittäin hyvät. Moni toimiikin hiihdonopettajana oman työnsä tai opiskelujensa ohessa.


Kahdeksan päivän kurssi maksaa 310€, johon sisältyy kurssimaksu ja hissilippu. Majoituksella ja ruokailulla kurssin hinta on 620€.
Ja kurssin suoritettuasi sinulla on mahdollisuus päästä meille töihin!


Jos siis työ rinnekeskuksessa, ulkoilmassa, asiakkaiden parissa kiinnostaa, kurkkaa lisätiedot https://paukkula.fi/kurssit/alppihiihdon-ohjaajakurssi/ ja laita hakemusta menemään.
Heidiltä saat myös lisäinfoa: heidi@tornimaki.fi
Lisätietoa koulutuksen sisällöstä löydät www.hiihdonopettajat.com

Välineiden vuokraus

Katso lisää