Rakas Hupi 🤍🐾
Lähdit tähdeksi taivaalle lokakuussa.✨
Suru on yhä valtava – ja ikävä läsnä joka päivä.
Hupsukka oli pieni suuri mies, yhden ihmisen koira.🐶💫
Mun varjo, mukana kaikessa ja kaikkialla.
Hupi antoi nimensä monelle.
Vuokatin aikoinani mietin kuumeisesti nimeä lastentalolle, jota rinneyhtiössä rakensimme. Istuin työhuoneessaani, Hupi sylissäni. Aloin olla jo epätoivoinen nimen suhteen, kunnes Hupia rapsuttaessani se pamahti mieleeni: Hupila! Ja siitä se ajatus sitten lähti, lastenrinne nimettiin Hupikukkulaksi ja siellä oleva katettu mattohissi Hupitunneliksi.
Tornimäen ankkurin varteen hypätessäni olin taas nimeä vailla, tällä kertaa yritykselleni. Monenlaisia, huonompia ja parempia vaihtoehtoja pyörittelin, kunnes jälleen Hupia rapsutellessani lamppuni syttyi💡 HupiSki Oy -tietenkin! Paitsi, että nimessä on äänetön yhtiökumppanini Hupi, sanana hupi kuvastaa iloa ja hauskuutta, ja siitähän laskettelussa on kyse ja sitä haluan asiakkailleni tarjota.
Hupin tarina jatkuu, ja hän kulkee edelleen aina mukanani.
Paitsi sydämessäni, myös Tornimäellä 🩷🐾✨
Kiitos kaikesta, Hupsukkani. 🤍






